Viime yönä näin kummaa unta.
Ensirakkauteni tuli käymään luonani. Vielä vuosien jälkeenkin, näin hänet sellaisena kuin silloinkin. Silloin kun hän käveli hiljaa vierelläni ja kuiskasi minulle, rakastan sinua. Kuin aika ei olisi kulunut hetkeäkään.
Olimme kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan, kuin emme olisi koskaan erossa olleetkaan, jatkaen vain siitä mihin kaikki joskus jäi.
Aivan kuin kauneimmasta unesta, kun kaikki oli vielä hyvin, ja kaikki niin rauhallista...
Tuntui että olisin halunnut kertoa hänelle kaikki mitä vuosien aikana on elämässäni tapahtunut ja kuinka paljon olenkaan häntä niiden vuosien aikana kaivannut. Mutta istuin hiljaa vain hänen vierellään ja nautin hänen läheisyydestään. Emme tarvinneet sanoja, vain katseet kertoivat sen mitä toivoimme toistemme tietävän.
Katsoin hänen kasvojaan ja hän hymyili minulle lämpimästi. En koskaan unohda sinua, kuiskasin hiljaa. Kyllä me vielä kohtaamme, hän sanoi, ja katselin, kuinka hänen kuvansa haihtui hiljaa aamun kauneuteen. Talven ensimmäinen kuura oli peittänyt maan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti