Työkokemusta ilman töitä ?

Edellisessä kirjoituksessani viittasin niinsanottuun rakentavan palautteen antamiseen pelkkien moitteiden sekä vähättelyn sijaan. Tästä jälleen kerran alkoi uusi ajatusten kirjo,hypähtäen välillä aiheesta toiseen,mutta jatkaen silti likipitäen siitä mihin viimeksi jäätiin..


Tänään työpaikalleni soitti aikuiskoulutuksessa kurssia käyvä mies,joka ystävällisesti tiedusteli työharjoittelu paikkaa. Muut paikkakunnan liikkeet eivät olleet tuntuneet kovinkaan kiinnostuneilta, ja perustelivat tämän "on niin kiire ettei kerkee opettamaan" tyylillä. Mielenkiintoista on nähdä,minkälaisia ammatti-ihmisiä näistä opiskelijoista aikanaan tulee kun he eivät pääse edes oppimaan alaansa käytännössä. Puhumattakaan mahdollisten työpaikkojen hausta,joissa aina poikkeuksetta joko kysytään tai jopa vaaditaan ,alasta riippuen, vuoden ehkä useammankin ajalta työkokemusta.
Tässä menneinä päivinä luin lehdestä,kuinka Pyry Solala haki 214 työpaikkaa ja kirjoitti lopulta  yleisönosastoon,miten hankkia työkokemusta jos ei anneta töitä?

Tuntuu että ennen aikaan yksinkertaisina ja kakkosluokan ammatteinakin pidettyihin paikkoihinkin vaaditaan nykyään jos jonkin asteista koulutusta,mutta samalla korkeasti kouluttautuneet jäävät ilman minkäänlaista työtä. Toisinaan olen itsekin kuullut vastauksena  -"sul on vähän liian paljon koulutusta tähän hommaan.." eli pitivät liian ylpeänä/kalliina pienempipalkkaiseen työhön. Toisinaan taas olisi pitänyt olla jopa lähes ihmemies Mc Gyverin kaltainen monitaituri. Mieluiten vielä työkokemusta 30 vuotta mutta ei ikää enempää kuin 20.
 Eihän kukaan halua palkata fyysisesti arvelluttavassa kunnossa (vanha) olevaa ja jo huonoille tavoille oppinutta työntekijää. Ja tällä tarkoitin sitä,että osaa pitää puoliaan sekä työoloissa,-sopimuksissa että palkoissa.  Mutta miten oppia jos kukaan ei ole opettamassa?
.... Ja millä hankkia sitä työkokemusta jos kukaan ei ole halukas siinä tulemaan vastaan?

Kas kummaa,punaista lankaa...: Kerta se on ensimmäinenkin.

Kas kummaa,punaista lankaa...: Kerta se on ensimmäinenkin.: "Näin siis aloitan elämäni ensimmäisen blogi kirjoitukseni. En ole aikaisemmin tällaista tehnyt joten pyydän anteeksi mahdollisia pikku 'valu..."

Suomalaisen perisynti

Suomalaiset eivät kestä kehuja.
Mutta eivät myöskään osaa aina kehua ja kannustaa kanssaihmisiään. Varsinkin jos perisuomalainen kateus valtaa mielemme "miten nyt tuokin voi olla minua parempi".

Tähän epäkohtaan kiinnitin aikaisemmassa työssäni paljonkin huomiota kun tuntui että ainoa positiivinen palaute oli astetta vähäisempi määrä negatiivista palautetta,tai olankohautus murahduksella säestettynä kiitoksen sijaan. Kun rohkenin esimieheni järkytyksenä keskustelemaan asiasta oli tulos toivoton. Eihän toki työntekijöitä saa missään nimessä kehua,oppivat pian ylpeiksi!
Mielenkiintoista vain miten tämä vaikuttikaan koko työyhteisön motivaatioon...

Sen sijaan että "duunareita" ruoskittiin vähättelemisellä ja aliarvostuksella,olisi hieman ystävällisemmällä kohtelulla saatu aikaan huomattava ero sekä työjäljessä että tuloksissa. Suomalainen kun patoo saadut moitteet itseensä eikä koskaan kyseenalaista sitä. Niitä saatetaan kommentoida pienellä piilonaljailulla, kuin ohimennen huomauttaen,useimmiten tietysti kiertäen ja kaarrellen mieluiten usean ihmisen kautta.  Jätetään työ tekemättä kunnolla ikään kuin vastalauseena,boikotoidaan ja terrorisoidaan asiaan kuulumattomia unohtaen samalla miten tulisi "järkevän" aikuisen toimia.

 Asioista saatetaan toki käydä rakentavia keskusteluja pienessä piirissä työmaan nurkilla mutta kehityspalavereissa nämä kiihkomielet eivät tunnetusti saa sanaa suustaan kysyttäessä:"onko kellään mitään lisättävää?"

Ja kun tulee aika kehua jotakuta oikeasti,on osan  ihmisistä pakko nykäistä matto sen riemusta ilmaan pomppivan rassukan alta...
Eihän nyt muillekkaan jos ei mulle kans- ajatus kun nostaa päätänsä.
Mutta ehkä järkyttävintä asiassa on se,kuinka ihmiset ovat jo tottuneet tähän.

 Ja ohittavat asian, mitenkäs muuten, kuin olankohautuksella...

Kerta se on ensimmäinenkin.

Näin siis aloitan elämäni ensimmäisen blogi kirjoitukseni.

En ole aikaisemmin tällaista tehnyt joten pyydän anteeksi mahdollisia pikku "valuvirheitä" sivuillani.

Yllättävää kuinka erilaista onkaan kirjoittaa tänne vaikka olenkin harrastanut feissaamista ( Facebook) jo jonkin aikaa. Tuntuu että niitä kevyitä pikku "tilapäivityksiä" on niin helppo tehdä mutta kun kyse onkin kunnon kirjoittamisesta,menikin jauhot suuhun.  Eli pitäisi sitten kirjoittaa tänne jotain järkevää...

 

 Tunnustan,on yllättävän vaikeaa ainakin vielä. Jospa vielä harrastaisin seuraajan rooliani hetken aikaa? Tai sitten kirjoittelen vaikka lämpimikseni ajatuksiani,joista ehkä 40% on kenties julkaisuun kelpuutettavaa tavaraa. No,otan sen riskin ja kirjoitan. Mielipiteitä kun saa ja pitääkin olla,niin kirjoittajalla kuin lukijoillakin joten tervetuloa seuraamaan höpinöitäni    :)