tiistai 14. joulukuuta 2010

Nasan arvoituksia No.2

Vähemmän suositut mielipiteet on otettavaksi osaksi kaikissa tärkeissä aiheissa. Olipa mielipiteissä järkeä tai ei. Suomenhan pitäisi olla demokratia. Mutta mitä demokratiaa se on, että kansainvälisen tiedeyhteisön, vuosikymmenten aikana saavuttama yksimielisyys saa eri painoarvon, kuin se mitä minä ja pena olemme kaksistaan jutelleet, monena iltana?
Maapallon ulkopuolella saattaa olla muutakin elämää ja saattaa olla että maapallolla on myöskin muualta tullutta elämää.

Ote  ilta-lehden nettisivuilta 25.4.2010 :
"-Yksi maailman tunnetuimmista tiedemiehistä, fyysikko Stephen Hawking, 68, kertoo uudessa dokumenttisarjassa pitävänsä lähes varmana sitä, että myös muualla universumissa on elämää.
Maailmankaikkeudessa on 100 miljardia galaksia, jossa kussakin on satoja miljoonia tähtiä, Hawking muistuttaa. Niinpä on epätodennäköistä, että elämää olisi kehittynyt vain maapallolla. Hawking kuitenkin uskoo, että suurin osa Maan ulkopuolisesta elämästä on mikrobien tai yksinkertaisten eläimien tasolla.
Muutamat vieraat elämänmuodot voivat kuitenkin olla älykkäitä - ihmisten kannalta hieman liiankin älykkäitä.
Hawking uskoo, että kontakti tällaisiin lajeihin voisi olla tuhoisaa koko ihmiskunnalle. Hänen mukaansa on "hieman liian riskialtista" yrittää saada yhteyttä vieraisiin lajeihin.

- Jos avaruusolennot koskaan tulevat luoksemme, lopputulos voi olla samankaltainen kuin silloin, kun Kristoffer Kolumbus ensimmäisen kerran saapui Amerikkaan. Siinä alkuperäisasukkaille ei käynyt kovin hyvin, Hawking sanoo brittilehti The Timesin mukaan."

Näihin alien-keskusteluihin minulla on tapana lisätä Calvin-pojan toteamus kun se on mielestäni viisain ja paras:

Varmin todiste siitä että maailmankaikkeudessa on älyllistä elämää on että he eivät ole yrittäneet ottaa meihin yhteyttä.
(C) Bill Watterson / Calvin & Hobbes / suom. Lasse ja Leevi tai Paavo ja Elvis

Toinen mitä olen kuullut on että ehkä nämä avuruusoliot ovat niin kehittyneitä
etteivät viitsi ottaa yhteyttä ihmisiin jotka ovat niin kehittymättömiä, etteivät tule edes toimeen keskenään,
vaan tappavat toisiaan, eikä heillä ole mitään yhteinästä sopimusta maapallosta huolitsemisesta.
Siis me ollaan heille apinoita tyhmempiä.
Kuka nyt sellaiseen rotuun viitsisi ottaa yhteyttä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti